Olen työskennellyt rakennusalalla yli 20 vuotta.
Kun kirjoitan tuon lauseen, tuntuu se samaan aikaan pitkältä ja lyhyeltä ajalta. Siihen mahtuu onnistumisia, virheitä, pitkiä päiviä, vaikeita päätöksiä, hienoja projekteja ja ennen kaikkea valtava määrä ihmisiä.
Moni on yllättynyt, kun kerron pohtineeni urani aikana useamman kerran alan vaihtamista.
En siksi, etten olisi pitänyt rakentamisesta. Päinvastoin.
Näin jatkuvasti, kuinka paljon potentiaalia ympärilläni oli. Oli osaavia ihmisiä, hyviä suunnitelmia ja kunnianhimoisia tavoitteita. Silti työ tuntui välillä tarpeettoman raskaalta. Asioita korjattiin jälkikäteen, vaikka ne olisi voitu nähdä etukäteen. Kiireestä tuli normaali olotila. Reagoimme asioihin, joiden juurisyyt olivat syntyneet jo viikkoja aiemmin.
Jokin siinä jäi vaivaamaan. Rakentaminen on loppujen lopuksi melko yksinkertaista.
Me tiedämme mitä pitää rakentaa. Tiedämme milloin se pitää rakentaa. Tiedämme miten se pitää rakentaa. Silti onnistumme joskus tekemään siitä paljon vaikeampaa kuin sen tarvitsisi olla.
Vuosien aikana aloin kiinnostua yhä enemmän yhdestä asiasta.
En ongelmista.Vaan siitä, miksi ne syntyvät.
Miksi joillakin työmailla yhteistyö tuntuu luonnolliselta ja tieto kulkee ihmiseltä toiselle ilman kitkaa?
Miksi joissakin projekteissa ihmiset lähtevät päivän päätteeksi kotiin väsyneinä mutta tyytyväisinä, kun taas toisissa tunnelma on täysin erilainen?
Näihin kysymyksiin etsiessäni vastauksia tutustuin lean-ajatteluun, systeemiajatteluun, rajoitteiden teoriaan ja johtamiseen.
Aluksi kiinnostuin työkaluista. Mutta myöhemmin ymmärsin, että kyse ei ollut koskaan työkaluista.
Kyse oli tavasta ajatella. Tavasta nähdä ihmiset. Tavasta johtaa.
Tavasta rakentaa ympäristö, jossa onnistuminen on mahdollistetaan.
Tämä ajattelu on ohjannut omaa johtamistani vuosien ajan.
Minulla saattaa olla vahvoja mielipiteitä. Mutta ehkä vielä enemmän minulla on vahva halu oppia.
Pidän ihmisistä, jotka haastavat ajatuksiani. Jos joku pystyy perustelemaan paremman näkökulman, vaihdan mielelläni mielipidettäni. En ole koskaan ollut kiinnostunut olemaan oikeassa. Olen kiinnostunut ymmärtämään.
Työni on vienyt minut timpurista työnjohtajaksi ja työmaapäälliköksi vaativiin rakennushankkeisiin.
Minulla on FISE-pätevyydet poikkeuksellisen vaativien rakennushankkeiden vastaavana työnjohtajana sekä puurakentamisen työnjohtajana.
Olen ylpeä niistä.
Mutta kaikkein ylpein olen silloin, kun joku työmaalla sanoo:
"Täällä homma toimii."
Tai kun joku huomaa ja sanoo, että tällä työmaalla voi aistia hyvä yhteishengen.
Niitä hetkiä varten tätä työtä tehdään.
Buildoy syntyi halusta kantaa oma vastuuni suomalaisen rakentamisen kehittämisessä.
Ei siksi, että uskoisin tietäväni vastaukset kaikkeen.
Vaan siksi, että uskon meidän pystyvän parempaan.
Uskon, että modernilla johtamisella voidaan tehdä rakentamisesta sujuvampaa, turvallisempaa, tuottavampaa ja samalla inhimillisempää.
Uskon, että ihmiset haluavat onnistua työssään.
Ja uskon, että johtamisen tärkein tehtävä on auttaa heitä siinä.
Kun en ole työmaalla, minut löytää usein tenniskentältä, kotipihalta tai viettämästä aikaa puolisoni ja poikani kanssa. Poikani kilpailuvietti on vähintään yhtä suuri kuin omani, joten pelejä ja kisoja riittää myös vapaa-ajalle.
Ehkä juuri siksi ymmärrän, että elämässä on muutakin kuin työ.
Rakentaminen on tärkeää. Mutta lopulta me rakennamme ihmisille.
Jos minulta kysyttäisiin, mitä haluan jättää jälkeeni, vastaus olisi:
"Toivon, että minut muistetaan ihmisenä, joka auttoi muita onnistumaan."
– Markus